Kuvia ja tarinoita toiminnasta

Olipa mukava matka 18.-22.04.2015

Ulhyn ladyt lähtivät matkaamaan,

kohti Gardajärven kaunista maisemaa.

Majapaikkamme Salòssa oli ollut rapistunut luostari,

vaan nyt se on upea neljän tähden Villa Arcadio-hotelli.

 

Asetuimme asumaan sen persoonallisiin huoneisiin

tutustuen myös vanhoihin freskoihin ja taide-esineisiin.

Mieleenpainuvin niistä oli viikattu, puinen paita.

Ja metsässä voimme tallustella ympäri hotellin maita.

Aamuisin sää oli hiukkasen vilakkaa,

silti rohkeimmat uskalsivat jo kuudelta altaaseen pulahtaa.

 

Retkillä tutustuimme vanhoihin kaupunkeihin Bergamoon ja Mantovaan,

ja ihastuttavaan saareen, Isola del Gardaan.

Ferrari-Borghese-Cavalletto sukujen hallitsemaan palatsiin

sekä kreivittären rakkaudella hoidetun puutarhan kasvilajikkeisiin.

 

Cominciolin tilalla saimme oppia parhaimman oliiviöljyn tekotavat,

Franciacortessa meille selvisi myös samppanjan ja viinin valmistuksen salat.

Rialton ja huokausten sillat sekä ihmisvilinä San Marcon torilla,

Bellinit Harry´s Barissa ja gondoliajelu kapeilla kanavilla.

Lasin muotokieli, kauneus ja värikkyys esillä myymälöissä Muranon lasissa,

tuon kaiken koimme päivän matkalla lumoavassa Venetsiassa.

 

Paljon tuli matkalla italialaisuutta nähtyä ja koettua,

lopuksi vielä ennen Milanoa outlet-kylässä merkkituotteiden shoppailua.


Kiitos onnistuneesta lomasta loistavalle matkanjohtajallemme Ailalle,

hotellin omistajalle ja osaavalle oppaalle Nakarin Jaanalle

sekä innokkaalle ja iloiselle matkaseuralle!

Lämmöllä Raija Wikström


 
 
 TEHY