Tehdään yhdessä työmme näkyväksi!

Järjestämme SLalin juhlavuoden kunniaksi #lapsesivierellä-viestintäkampanjan 1.10.—30.11.2020. Kampanjan tavoitteena on lisätä lastenhoitoalan arvostusta ja näkyvyyttä mediassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Se tulee näkymään erityisesti sosiaalisen median kanavissamme, ja siitä kerrotaan laajasti myös medialle ja päättäjille. Sinulla on tärkeä rooli kampanjan onnistumisessa — nyt on erinomainen tilaisuus tehdä työmme näkyväksi!

Juhlavuoden kampanja perustuu keväällä lähetetyn kyselyn vastauksiin. Kysyimme teiltä mm. sitä, millaisia positiivisia asioita alasta pitäisi nostaa esiin. Saimme 273 vastausta, joista 24 valittiin kampanjaan. Seuraa kampanjan aikana, valittiinko sinun vastauksesi mukaan! Taustatietoa kerättiin lisäksi haastattelemalla eri puolilla Suomea työskenteleviä lastenhoitajia.

 

Näin osallistut juhlavuoden kampanjaan:

1. Kerro kampanjasta kollegoillesi.

2. Kommentoi ja jaa eteenpäin SLaLin tilillä 1.10.—30.11. julkaistavia postauksia, joissa kerrotaan lastenhoitajien työstä. Näin saamme levitettyä tietoa kampanjasta!

3. Ota kuva, joka liittyy työtehtäviisi. Se voi olla esimerkiksi selfie, kuva sinulle tärkeistä työvälineistä, yhteiskuva työkavereiden kanssa tai kuva päivän touhuista. Kerro kuvatekstissä siitä, miksi lastenhoitajan työ on mielestäsi tärkeää. Jaa kuva omalla Instagram- tai Facebook-tililläsi kampanja-aikana. Muista käyttää kampanjan tunnistetta #lapsesivierellä. Jos haluat, että kuva jaetaan myös SLaLin tilillä, tee postauksesta julkinen.

4. Kannusta päiväkotilasten vanhempia jakamaan kiitoksia lastenhoitajille Instagramissa tai Facebookissa tunnisteella #kiitoslastenhoitajalle. Kerro, että näin ala saadaan paremmin näkyviin.

 

Luot omalla toiminnallasi ja esimerkilläsi sitä, miten alaan jatkossa suhtaudutaan. Työlläsi on iso merkitys — tartu tilaisuuteen tuoda sitä esille!

 


Mediatiedote-1.10_SLaL.pdf (pdf, 137 KB)

 
 TEHY