Inkeri Ruokonen (toim.)
Ilmaisun ilo
Käsikirja 0-8-vuotiaiden taito- ja taidekasvatukseen
Ilmaisun ilo on ensimmäinen kokoomateos varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja alkuopetuksen taito- ja taidekasvatukseen. Kirja antaa monipuolisia välineitä taidepainotteisen pedagogiikan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin.
Taito- ja taidekasvatus on merkityksellistä lapsen kehitykselle varhaisvuosina. Taiteellinen toiminta antaa välineen itseilmaisulle ja yhdessäololle sekä edistää muun muassa lapsen mielikuvitusta, itseluottamusta ja monenlaisia taitoja.
Kirjassa esitellään taito- ja taidekasvatuksen osa-alueita niin tutkimusten kuin käytännön pedagogisten esimerkkien avulla. Teos on suunnattu varhaiskasvatuksen ja esi- ja alkuopetuksen työntekijöille ja alaa opiskeleville.
Kirjan toimittaja Inkeri Ruokonen toimii varhaiskasvatuksen pedagogiikan professorina Turun yliopistossa ja musiikkikasvatuksen dosenttina Helsingin yliopistossa. Hän on julkaissut lukuisia taito- ja taidekasvatuksen tutkimuksia ja alan oppimateriaalia opettajankoulutukseen.
Kirjan muut kirjoittajat ovat alansa johtavia tutkijoita, asiantuntijoita ja kouluttajia.
Hinta jäsenille vain 30,00 € + postikulut 6,00 €
Hinta ei-jäsenille 45,00 € + postikulut 6,00 €